Retkeily on mainio harrastus, jonka voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Kansallispuistoissa lapsiperheisiin törmää nykyään paljon ja pienimmät retkeilijät ovat vielä vaippaikäisiä luonnon ihmettelijöitä. Pyysimme kokenutta perheretkeilijää, Oi mutsi mutsi-blogin Elsa Heikoa, kokoamaan kymmenen hyvää vinkkiä perheretkeilijälle.
Tässä Elsan vinkit perheen kanssa retkeilyyn!
1. Retki se on pienikin retki
Ajatus retkestä tai vaelluksesta saa usein miettimään matkaa esimerkiksi Lappiin. Lapsiperheen ensimmäisillä retkillä kannattaa kuitenkin suunnata lähelle kotia ja tutustua luontoon ensin päiväretkin ja vasta sen jälkeen kokeilla yli yön retkeä. Retkeä miettiessä inspiraatiota antavat esimerkiksi Retkihaaste Instagramissa sekä Retkipaikka-sivusto sekä sen kännykkäsovellukset.
>>> Varusteita luonnon tutkimiseen lasten kanssa <<<
2. Retkelle lapsen ehdoilla
Perheen kesken retkeillessä tärkeintä on ottaa lapset ja heidän persoonallisuutensa huomioon. Toiset lapset jaksavat kantaa eväänsä ja makuupussinsa itse neljävuotiaana, toiset taas eivät koe sitä mukavana vielä kouluiässäkään. Etenemisvauhti ja sen hitaus voi yllättää retkikaverit, sillä lapsi katsoo luontoa aivan eri tavoin mitä siihen tottunut aikuinen. Varaudu säännöllisiin taukoihin ja itkupotkuraivareihin, mutta älä anna niiden latistaa retkimieltäsi.
>>> Lasten makuupussit <<<
>>> Lasten reput <<<
3. Bongaa esteettömät reitit
Päiväretkikohteita miettiessä kannattaa huomioida kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden esteettömät reitit, jotka on suunniteltu esimerkiksi pyörätuolia käyttäville sekä vaunukansalle. Esteettömät reitit ovat helppokulkuisia ja usein niin lyhyitä, että pienet lapset voivat kävellä ne myös itse ilman vaunu- tai kantoreppukyydistystä. Näillä reiteillä esimerkiksi kantoihin ja juuriin kompastuminen on harvinaista, joten onnettomuusalttiimmatkin selviävät usein ilman naarmuja.
4. Muista ensiapupakkaus
On tärkeää, että perheretkeilijän repusta löytyy ea-pakkaus, josta löytyy laastareita, sidetarpeita, hakaneula ja puhdistusainetta. Aina sattuu ja tapahtuu!
5. Kierrätä, lainaa ja satsaa laatuun
Päiväretkellä selviät pienellä määrällä tavaraa. Yöretkien tullessa mukaan kuvioihin, myös varusteiden tarve kasvaa. Ensimmäisille retkille kannattaa yrittää lainata varusteita sekä ostaa käytettyä, jotta saa tuntuman millaisista retkeilyvarusteista tykkää. Facebookista löytyy monia retkeilykirpputoreja sekä Partiokirpputori, josta voi etsiä varusteita käytettynä.
Ostaessa uutta kannattaa tarve kartoittaa hyvin ja ostaa laatua. Vaeltajankaupan valikoima on valittu retkeilijän tarpeet mielessä ja valikoimasta löytyy laadukkaita tuotteita useammassa hintaluokassa. Hintaan vaikuttavat muun muassa materiaalit, niiden keveys ja pieneen tilaan menevyys, joten kallein ei automaattisesti ole juuri sinun tarpeisiisi sopivin. Perheretkeilijälle tsekkaamisen arvoinen merkki on tsekkiläinen Trimm, jonka valikoimasta löytyy tuotteita niin aloittelijalle kuin vaativalle harrastajallekin.
6. Minkä ikäinen lapsi voi telttailla?
Telttailu mietityttää monia vanhempia ja voi tuntua vähän vaikealtakin. Yleensä lapset kuitenkin jännittävät telttailua huomattavasti vanhempiaan vähemmän. Lapset voivat telttailla missä iässä tahansa, kunhan heidän tarpeensa otetaan hyvin huomioon. Pimeää jännittävälle lapselle kannattaa ottaa mukaan esimerkiksi patterilla toimivat jouluvalot tai led-lyhdyn. Myös äänikirjan kuuntelu tai musiikki voi auttaa unen tuloa. Joskus telttailun harjoitteleminen kotipihassa tai parvekkeella voi olla hyvä idea. Mitään ikärajaa telttailulle ei kuitenkaan ole.
>>> Lamput ja valaisimet <<<
7. Millainen teltta lapsiperheelle?
Teltoissa on valtavasti eroja, joten kannattaa kartoittaa tarkasti millaiselle teltalle on tarve. Hyviä kysymyksiä teltan valintaan on:
- Kuinka monta ihmistä telttaan tulee mahtua?
- Täytyykö telttaa kantaa pitkiä matkoja tai pitääkö sen mahtua pieneen tilaan varastossa?
- Retkeilettekö äärimmäisissä olosuhteissa vai suositteko ns. hyviä retki-ilmoja?
-Tarvitteko paljon tilaa varusteille?
- Mikä on budjetti?
Nyrkkisääntö on, että mitä keveämpi, pieneen tilaan menevämpi ja teknisempi teltta on, sitä enemmän se maksaa. Kannattaa miettiä siis kannetaanko telttaa paljon, jolloin keveys voisi olla yksi valintakriteereistä. Mikäli telttaa säilytetään pienessä asunnossa, voi teltan koolla olla merkitystä myös varastoidessa. Yleensä teltat kestävät vettä ihan hyvin, mutta jos luvassa on paljon öitä sateessa, asettaa se taas uusia vaatimuksia teltan valintaan. Vaeltajankaupan asiakaspalvelu auttaa sinua oikean teltan löytymisessä.
>>> Teltat <<<
8. Mikä on lapsen tärkein retkeilyvaruste?
Jos itsestäänselvyydet kuten reipas retkimieli suljetaan pois, yksi lapsen tärkeimmistä varusteista on oma juomapullo, jonka lähes jokainen lapsi jaksaa kantaa itse mukanaan. Monilla käytössä olevat muoviset limsapullot kannattaa unohtaa niiden terveysriskin vuoksi ja satsata kestävään ja turvalliseen pulloon. Oman lapseni lemppareita ovat jo vuosia olleet Sigg:n alumiiniset juomapullot, joista löytyy myös erilaisia kivoja kuvioita. Sigg:n pulloista löytyy monenlaisia korkkeja, joista lapsen on helppo juoda ja mikä parasta, samat korkit käyvät myös isompiin Sigg-pulloihin.
Tsekkaa etenkin Suomen markkinoille suunnitellut Sigg:n uudet muumipullot!
9. Ennakoi tylsät hetket
Retkellä voi välillä tylsistyä. Ennakoi tylsät hetket keksimällä "takataskuun" tekemistä. Esimerkiksi kilpailut, jossa bongaillaan erilaisia puita, kasveja tai vaikka muurahaispesiä ovat lapsista usein hauskoja. Isommalle lapselle mukaan voi ottaa puukon, jolla vuolla polulta löytyneistä oksista makkaratikkuja. Huomioi kuitenkin, että puista ei saa irrottaa oksia ja muutenkaan luontoon ei saa jättää merkkejä, kuten kivikasoja tai nimikirjaimia.
>>> Vaeltajankaupan vinkki: Lapsista olisi varmaan kiva kokeilla, miltä tuntuu kävellä maastossa ilman kenkiä. Se onnistuu mainiosti, kun laittaa jalkaan Skinners-sukkakengät! Silloin retki kuin retki muuttuu entistäkin jännemmäksi!
10. Liity Facebookin retkeilyryhmiin saadaksesi retki-inspiraatiota sekä vertaistukea retkillesi.
Hyviä ryhmiä ovat esimerkiksi
Adventuring moms - seikkailevien äitien kohtauspaikka: https://www.facebook.com/groups/1753641051572916/
Retkipaikka: https://www.facebook.com/groups/retkipaikka/
Retkeily ja vaellustarinat: https://www.facebook.com/groups/Retkeily/
Elsa Heikon retkiä voit seurata Oimutsimutsi - Instagramissa
Artikkelin kuvat Maarit Vaahteranoksa.