Hyvän kengän valinta

Jokainen meistä pähkäilee kenkäkaupoilla, millainen se oikea jalkine oikein olisi. Näyttääkö tämä hyvältä, tuntuuko hyvältä jalassa, missä näitä oikein käyttäisi? Perus arkikäyttöön ja kauppareissuille tarkoitetut kengät tulee helposti ostettua mukaan markettien alelaareista tai perus kenkäkaupasta, eikä niiden ominaisuuksiin tai ergonomiaan tule kiinnitettyä huomiota. Silloin tärkeintä on usein siedettävä ulkomuoto sekä nopea jalkaan pukeminen. Tämä sinällään on täysin ymmärrettävää ja suotavaa, mutta astetta jämerämpi ja pitkäaikaisempi käyttö vaatii kengiltä jo kestävyyttä ja mukavuutta.

 

Vaelluskengaen_valinta_haix_airpower_ProR

 

Hyvät työkengät ovat oma lukunsa. Niillä astellaan usein melko tasaisissa maastoissa, sisätiloissa tai kaupungin kaduilla. Kuitenkin hyvien työkenkien suhteen tulisi jo kiinnittää huomiota niiden ergonomiaan pitkien seisoskelujen ja talsimisten takia. Työkenkien tulee tuntua mukavilta jaloissa eivätkä nivelet ja jalan rakenteet saa rasittua liikaa. Työnkengissä plussaa on hengittävyys, varsinkin sisätiloissa työskennellessä, sekä ulkonäkö varsinkin sen työpaikan kivan Lissun vieressä työskenneltäessä. Monessa ammatissa vaatimuksena on myös erilaiset turvaominaisuudet, kuten naulaanastumissuoja sekä turvakärki. Perus työkengistä voit lukea lisää täältä ja jämerämmistä turvakengistä täältä

Vaellus- ja retkeilyjalkineet ovat edellä mainituista poiketen jo oma maailmansa. Niiden valintaan vaikuttaa pitkien käyttöaikojen lisäksi erilaiset maasto- ja sääolosuhteet. Myös jokaisen henkilökohtaiset vaatimukset sekä jalkojen muoto ja rakenne on syytä huomioida vaelluskenkiä valittaessa. Oikeanlainen jalkine pelastaa jalan rakoilta ja nyrjähdyksiltä sekä suojelee väsymykseltä. Oikein valittuna hyvä vaellusjalkine ehkäisee myös selän rasittumista, sekä pidemmällä tähtäimellä jalkojen lihasten ja hermopäiden heikentymistä. Vääränlaiset kengät aiheuttavat pahimmillaan selkäkipuja, jotka voivat edetä aina päänsärkyihin asti.

Vaelluskengaen_valinta

 

Jämerät vaelluskengät vai ohkaiset barefoot-jalkineet vai jotain siltä väliltä?

Moni vaeltaja uskoo jämeriin vaelluskenkiin, jotka tukevat nilkkaa, ovat paksupohjaisia ja pitävät veden ulkopuolella joko Gore-Tex -kalvon tai vastaavan avulla. Tämän tyyliset vaelluskengät suojaavat jalkaa vaikeissa maastoissa ja helpottavat askellusta liukkailla, terävillä ja kaltevilla pinnoilla. Vuosien saatossa vaeltajat ja retkeilijät ovat alkaneet siirtyä astetta kevyempiin vaihtoehtoihin ja paljasjalkakenkäily on ollut nouseva trendi. Ohutpohjaiset jalkineet antavat jalalle huomattavasti erilaisen tuntuman maastossa kuljettaessa. Maastoon tulee kiinnitettyä enemmän huomiota ja jalka tulee aseteltua tarkemmin jokaisella askeleella. Maaperä tuntuu jalkapohjassa asti, jonka hermopäät viestittävät aivoille aktiivisemmin millaisessa maastossa sitä tuleekaan tällä kertaa liikuttua. Varpaat saavat paljasjalkakengissä jälleen uuden käyttötarkoituksen, kun ne joutuvat töihin tasapainon ylläpitämiseksi. Näin jalkojen pienimmätkin lihakset aktivoituvat ja saavat tarvitsemaansa treeniä.

Raskaiden paksupohjaisten ja paljasjalkakenkien väliin mahtuu toki lukematon määrä erilaisia kenkiä. Pitkienkin matkojen vaeltajat suosivat nykyään usein entistä kevyempiä kenkiä, joissa on kuitenkin tukea ja iskunvaimennusta jalalle. Toiset kulkevat ihan lyhyt vartisilla lenkkareilla, toiset haluavat hieman vartta, joka suojaa nilkkaa. Riittävä kiertojäykkyys antaa nilkalle tukea, oli sitten kengässä vartta tai ei. Kevyimpiä vaellus- ja retkeilykenkiä löytyy esimerkiksi Hoka One One -valikoimasta, Lowalta ja Haix Black Eagle -sarjasta. Kevyempien jalkineiden pohja ei ole myöskään yleensä niin jäykkä etteikö kenkiä voisi käyttää vaelluksien ulkopuolella ihan jokapäiväisessä arkiliikunnassa esim. koiralenkeillä. 

 

Vaelluskengaen_valinta_2

 

Monet fysioterapeutit sanovat, että jalka on luonnollisimmillaan ilman minkäänlaista kenkää. Tämä skenaario aiheuttaa kuitenkin monelle päänvaivaa erityisesti terävissä ja kivikkoisissa maastoissa. Kaikista lähimmäksi paljasjalkaisuutta pääset Skinners sukkakengillä. Skinnersit ovat kuin sukat, mutta niillä voi kävellä ja liikkua lähes joka paikassa kuten kengilläkin. Skinnersit eivät kuitenkaan ole ehkä se paras valinta vaellusjalkineeksi, mutta lyhyemmät päiväretket ja ihan perusulkoilu on niillä todella miellyttävää. Ja vaelluksillakin ne toimivat erinomaisesti leirikenkinä sekä esim. joen ylityksissä. Vaelluksille sopivia paljasjalkakenkiä löytyy mm. Feelmaxilta.  Tottumattoman paljasjalkailijan jalat tulevat takuuvarmasti kipeiksi ensimmäisten käyttökertojen jälkeen, mutta totuttelun kautta paljasjalkakengillä vaeltelu avaa jälleen aivan uuden maailman. Paljasjalkakengät saattavat aluksi tuntua ainoastaan kesäkelin kengiltä, mutta leveään kenkään jäävä ilma pitää jalan lämpimänä viileämmilläkin säillä. Tottunut barefoottaaja voi halutessaa käyttää myös ohuita lämpöpohjallisia silloin, kun maaperä on alkanut keräämään itseensä kylmyyttä syksyn tullen.

 

Vaelluskengaen_valinta_Skinners

 

Kenkien pohjien jäykkyydestä ja paksuudesta on usein eriäviä mielipiteitä. Paksun kengänpohjan katsotaan usein passivoittavan jalkaterää. Jalkojen sadat tuhannet hermopäät eivät aktivoidu maaperästä ja välitä viestiä aivoihin niin kuin aikojen alusta on ollut tarkoitus. Tuntoherkkyys voi pikkuhiljaa heikentyä, mikä tekee jalkapohjan ihosta entistä herkemmän. Lisäksi alaraajojen nivelet pääsevät laiskistumaan ja iskuenergia kulkee väärään paikkaan, kuten polviin ja selkään. Kuitenkin on sanomattakin selvää, että esimerkiksi hankalissa vuoristoissa ja kivikkoisissa maastoissa paksupohjaisen vaelluskengän merkitys korostuu. Jyrkkiä ja liukkaita kallitoita ei esimerkiksi tasapohjaisilla paljasjalkakengillä niin helposti valloiteta, vaan pitoa kannattaa hakea enemmän jalkaa tukevista vaellusjalkineista. Ihanteellisimmassa tilanteessa kenkähyllystä löytyy niin paksupohjaiset, jämerät vaelluskengät hankalampiin olosuhteisiin sekä paljasjalkakengät perus metsävaelluksiin. Näiden yhdistelmä takaa jalan ja koko kehon kannalta parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Vaelluskengaen_valinta_Feelmax_kuuva_trek

Mistä tiedän, mikä on oikean kokoinen kenkä?

Kenkien avulla voidaan vaikuttaa paljon jalan lihaksiston kehittymiseen. Kenkiä sovitettaessa kantapään ja nilkan kohdan tulee istua hyvin, vaikka nauhat olisivat vielä auki. Vaelluskenkien valintaan ja sovitukseen kannattaa varata riittävästi aikaa, sillä niitä olisi hyvä pitää jalassa jonkin aikaa ennen ostopäätöstä. Kenkien tulee olla tilavat ja napakat niin, että varpaat eivät osu kengän kärkeen esimerkiksi alamäessä. Jalkaterän mitta kannattaa myös mitata ja laittaa itselleen muistiin. Useat kenkävalmistajat ilmoittavat kokojen sisämitat, joihin omaa jalan mittaa voi verrata. Mittataulukot ovat toki ohjeellisia, joten sovitus on aina ehdottoman tärkeää.Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jalan ollessa kengässä mahdollisimman edessä, kantapään ja kengän väliin olisi hyvä jäädä etusormen levyinen tila. 

Jalka turpoaa usein päivän mittaan ja pitkien vaellusten aikana, joten jos empii kahden koon välillä, kannattaa ehdottomasti valita se isompi. Näin vältytään ikävältä puristavalta tunteelta kesken vaelluksen. Kenkä ei myöskään saa painaa varpaita kasaan, vaan niiden tulee voida liikkua luonnollisesti. Näin jalkojen lihaksisto kehittyy ja suorituskyky säilyy mahdollisimman pitkään kun ikä alkaa jo painaa. Lihasten toimiessa luonnollisesti, varpaat koukistuvat ja jalkaholvi kaartuu aktivoiden kehon oman tasapainoreaktion. Korkean jalkaholvin omaavissa jaloissa on itsessään jo hyvä iskunvaimennus. Lättäjalkaisten vaeltajien on hyvä valita kengät, joista löytyy enemmän iskunvaimennusta ja askellus pehmentyy.

Hyvien vaelluskenkien valintaan vaikuttaa olosuhteet sekä vuodenaika. Lumisissa maastoissa ei iskunvaimennusta niinkään tarvita, koska maa on usein lumen takia normaalia pehmeämpi. Talvisaikaan tulisikin ennen kaikkea kiinnittää huomiota pohjan eristävyyteen. Kenkään on hyvä jäädä ilmaa myös villasukan kanssa. Kevään sulattaessa lumen, maasto on usein märkä ja vielä pehmeä. Silloin hyväksi jalkineeksi valikoituu perus kumisaappaat tai Gore-Tex -kalvoiset vaelluskengät. Kevään taittuessa kesäksi, jalkaan puetaan usein kevyemmät puolivartiset tai varrettomat lenkkarit vaelluksesta ja maastosta riippuen. Lenkkarit hengittävät huomattavasti saappaita ja jämeriä kalvollisia vaelluskenkiä paremmin. Syksyn tullen maa alkaa jälleen kovettua yöpakkasten myötä ja muuttua entistä liukkaammaksi. Tällöin hyvä, pitävä ja jalkaa suojaava vaelluskenkä on ehdoton ykkönen.

 

Vaelluskengaen_valinta_3

 

Makuasioista ei voi kiistellä

Kalvottomat ja kalvolliset kengät jakavat paljon mielipiteitä. Kalvottomissa jalkineissa jalat hikoilevat usein huomattavasti vähemmän kuin kalvollisissa. Kalvot ovat toki nykyään kehittyneitä ja päästävät hyvin höyryä ulospäin. Monissa kengissä on myös ns. ilmakanavat, joita pitkin lämmin ilma pumppautuu ulos kengästä jokaisella askeleella. Siltikin kuumalla kesäkelillä kalvoton kevyt paljasjalkakenkä tai peruslenkkari hengittää parhaiten. Pienien purojenkaan ylittäminen ei lämpimimmillä ilmoilla menoa haittaa, sillä vesi pumppautuu nopeasti kengästä ulos. Epämukavan tuntuista kenties, mutta tämäkin on makuasia.

Vaellukselle lähdettäessä

Jätä kengän nauhat mieluummin hieman löysiksi kuin liian kireiksi. Tämä edistää verenkiertoa ja antaa jalan lihaksistolle hieman enemmän liikkumatilaa. Verenkierron heikentyminen usein haittaa lihasten luonnollista supistumista ja laajenemista. Kannattaa myös huomioida, että painavammassa kengässä jalka turpoaa usein herkemmin, kuin kevyessä mallissa. Jos olet kevyessä vaelluskengässä tottunut käyttämään paksumpaa sukkaa, kannattaa painavampaan jalkineeseen valita ohuempi sukkamalli. Hyvä yhdistelmä on Ulvangin Outdoor kahden vaellussukkaparin pakkaus, jossa sukkia voi käyttää niin yhdessä kuin erikseen, kelistä ja kengästä riippuen.

Tutustu kenkävalikoimaamme täältä ja tilaa kengät helposti sovitukseen netistä!