Kuivalihakundin kuivalihat, beef jerkyt eli jerkut, valmistetaan Suomessa kotimaisista raaka-aineista, kuten naudan paistista, kanasta sekä possusta. Suurin osa tuotteiden työvaiheista suoritetaan käsin ja laatua tarkkaillaan huolellisesti.
Tilaa nyt Kuivalihakundin kuivalihat netistä Vaeltajankaupalta!
Kuivalihakundi on valmistanut laadukasta kuivalihaa eli jerkkua jo vuodesta 2010 lähtien käsityöläistuotantotiloissaan Vantaan Seutulassa. Kaikki alkoi siitä, kun Kuivalihakundi kaivoi eräällä retkellään taas kerran repustaan yhden jättitehtaan työstämän kuivalihapussin. Siinä järsiessään Kuivalihakundi totesi, että nämä mauttomat kengänpohjat voidaan varmasti korvata maukkaammilla ja laadukkaammilla lihoilla, joiden valmistamiseen on käytetty suurta sydäntä. Siltä istumalta Kuivalihakundi aloitti ensimmäisen jerkynsä kehittämisen. Sittemmin suosion kasvaessa valikoima on kasvanut ja lisää on kehitteillä.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan kuivaliha on kuivattua lihaa, johon käytetään nautaa, broileria, poroa tai vaikka possua. Yleisesti suositellaan, että kuivalihan valmistamiseen käytetään paahtopaistia, mutta muutkin paistit kelpaavat. Kuivalihaksi sopii parhaiten liha, joka on ehtinyt raakakypsymään hetken aikaa.
Liha leikataan yleensä 6-8 mm paksuisiksi siivuiksi, jonka jälkeen se laitetaan maustumaan. Liha maustuu kylmässä hyvän tovin, jotta liha tekeytyy ja imee mausteseoksen itseensä. Liha voi olla tekeytymässä mausteessa jopa vuorokauden verran.
Maustumisen jäljeen aloitetaan kuivalihan valmistus. Kuivalihakundi käyttää kuivalihan valmistukseen kuivuria, sillä se on melko yksinkertainen ja siisti tapa valmistaa mehukas kuivaliha. Kuivalihan voi tarvittaessa valmistaa myös uunissa. Kuivausprosessiin menee keskimäärin aikaa 12-18 tuntia. Valmiissa kuivalihassa liha on tarpeeksi kovaa ja sitä puristaessa liha ei painaudu. Kuivaus vaatii kuitenkin tarkkaa silmää, sillä kuivaliha ei saa mennä liian kuivaksi niin, että liha murenee. Jerky-kuivaliha on täydellisen taipuisaa, joka on kuitenkin kuivattu tarpeeksi niin, että kosteus on poistunut, jolloin mikrobit eivät pääse kasvamaan lihassa.
Kuivalihat sopivat naposteltaviksi sekä ruoanlaittoon. Kuivalihasta saa naposteltavana hyvin proteiinia, suolaa sekä sopivassa määrin rasvaa, joten energiantarve on taattu silloin, kun et ehdi tai kykene ruokaa sen kummemmin laittamaan. Jerkut ovat siis erinomaisia välipaloja sekä retkiruokia. Kuivaliha säilyy pitkään ja kulkeutuu helposti mukana esimerkiksi repun tai rinkan taskussa.
Ruoanlaitossa kuivaliha vaatii noin 2 tunnin pehmennysajan. Kuivaliha sopii keittoihin, kastikkeisiin, salaattiin, pizzan päälle tai vaikka laatikkoruokiin. Kuivalihaa kannattaa tämän vuoksi varastoida myös ihan keittiön kaappiin, jotta maukas ja lihaisa raaka-aine on aina käden ulottuvilla.
Tunnetuimpiin Kuivalihakundin tuotteisiin lukeutuu varmaankin perinteinen Jerkku Original, joka on valmistettu kotimaisesta naudan paistista. Perinteistä jerkyä löytyy eri mausteilla, kuten Haballa, Nagalla ja Savulla. Kuivalihakundin Ruusteri kanajerky on valmistettu kotimaisesta broilerin rintafileestä. Naudan paistiin verrattuna kuivatussa kanassa on huomattavasti vähemmän rasvaa, jolloin se sopii niille, jotka tarkkailevat syömisiään proteiinin kuin rasvan suhteen. Naudan ja broilerin lisäksi kuivalihoissa käytetään myös possun lihaa, jota löytyy Porky possujerkystä. Kotimaisesta porsaan kaslerista valmistettu kuivaliha on mehukas herkkupala, joka vie kielen mennessään. Kuivalihakundin kuivalihoista Porkyssa on kaikista eniten rasvaa, joka toimii taatusti pahassakin energiavajeessa.